Tule mukaan ylisukupolviseen Mestarit & kisällit -toimintaan!

Tule mukaan ylisukupolviseen Mestarit & kisällit -toimintaan!

Julkaistu 29.3.2024

Vantaa-Seura on mukana Kotiseutuliiton Mestarit & kisällit -pilottihankkeessa, jossa järjestetään ylisukupolvisia ja monikulttuurisia tapaamisia. Aikuinen tai ikäihminen – olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaan!

Café Simonassa Leinikin asukastilassa järjestettiin maalis-huhtikuussa ylisukupolvisia hetkiä, jossa asukastilan eri-ikäiset kohtasivat yhteisen tekemisen äärellä. Huhti-toukokuussa järjestämme tapaamisia yhteistyössä seurakunnan MoniNainen arki -hankkeen kanssa. Tapaamisissa hyödynnetään Suomen Kotiseutuliiton Mestarit & kisällit -toimintamallia.

Kaikki ovat vuorollaan mestareita ja kisällejä

Mestarit & kisällit -toiminnan perusajatus on mitä kutkuttavin: kuka vain ja minkä ikäinen tahansa voi olla mestari tai kisälli. Kaikki voivat oppia uutta toinen toisiltaan. Toiminnassa lapset, nuoret, aikuiset ja ikäihmiset kohtaavat yhdessä kokien ja oppien uutta mm. kulttuuriperinnöstä

Mestarit & kisällit -toiminnan tarkoituksena on saattaa eri sukupolvia sekä eri kulttuuritaustaisia yhteen oppimaan uutta, myös toinen toisiltaan. Ylisukupolvinen yhdessä tekeminen vähentää myös ennakkoluuloja eri sukupolvia kohtaan. Mestarit & kisällit -toimintamalli sai vuonna 2022 Euroopan kulttuuriperintöpalkinnon.

Yhteisissä suunnitteluhetkissä tekemiseksi toivottiin pelaamista, käsitöitä ja askartelua, leipomista ja ruuanlaittoa sekä kotikulmiin tutustumista. Tapaamisissa on aina välipalatarjoilua.

Tule vapaaehtoiseksi mukaan tapaamisiin

MoniNainen Arki -hankkeen kanssa tavataan Myyrmäessä, Hakunilassa ja Koivukylässä huhti-toukokuun aikana. Tapaamisissa on mukana monikulttuurisia äitejä lapsineen ja mukaan tarvitaan turvallisia aikuisia, jotka ovat valmiita leipomaan, leikkimään ja tutustumaan kotikulmiin yhdessä eri-ikäisten kanssa. Toivomme mukaan uusia vapaaehtoisia ja toivotamme kaikki kiinnostuneet lämpimästi mukaan joukkoon!

Tapaamiset ovat osa Suomen Kotiseutuliiton moninaisuuden Mestarit & kisällit -hanketta, jossa Vantaa-Seura toimii yhteistyökumppanina. Toimintaa tukee Alfred Kordelinin säätiö. Lisätietoja ja ilmoittautumiset mukaan retkille: riina.koivisto@vantaaseura.fi tai puh. 050 443 4040.

Kevään yhteiset retket

Ke 22.5. klo 10–12 Historiakävely Koivukylässä

Opastetulla kävelyllä tutustutaan Koivukylän kaupunginosaan. Kävelyn jälkeen asukastilassa on tarjolla pientä purtavaa. Tavataan aluksi Koivukylän asukastilan auditoriossa (osoite Hakopolku 2).

Ke 29.5. klo 12.30–13.30 Muraalikävely Myyrmäessä

Tutustutaan opastetulla kävelyllä Myyrmäen alueen muraaleihin. Tavataan aluksi Myyrmäkitalossa, Taidemuseo Artsin lämpiössä (osoite Paalutori 3).

Tervetuloa mukaan!

Vantaa-Seura