Yhtä juhlaa Helsingan keskiaikapäivässä

Yhtä juhlaa Helsingan keskiaikapäivässä

Julkaistu 28.6.2024

Helsingan keskiaikapäivää vietetään tänä vuonna lauantaina 10. elokuuta kello 11–17, tutusti Pyhän Laurin kirkon (Kirkkotie 45) ympäristössä Vantaalla.

Koko perheen kulttuuritapahtumassa voi markkinahumun lisäksi nauttia vanhasta musiikista, keskiaikaisesta messusta, käsitöistä, opastuksista, luennoista, työpajoista, ruuasta ja muista aikakauteen liittyvistä ohjelmanumeroista.

– Pyhän Laurin kirkon alue on tällainen ajallisesti hyvin säilynyt ja kaunis keidas. Tänäkin vuonna on huomioitu kaiken ikäiset ja ohjelmanumeroiden kirjo on monipuolinen. Toivomme, että hyvä henki, leppoisuus ja kävijöiden loppukesän huolettomuus leimaisivat tälläkin kertaa tapahtumaa, Tikkurilan seurakunnan tapahtumakoordinaattori Susanna Lönnqvist sanoo.

Vantaan suurimpien tapahtumien joukkoon kasvanut Helsingan keskiaikapäivä järjestetään nyt jo yhdeksättä kertaa.

– On tärkeää, että ihmiset ovat historiatietoisia, se vahvistaa myös omaa identiteettiä sekä paikallistietoutta. Seurakunnalle on ollut luonnollista olla mukana tapahtumassa alusta alkaen. Ja olihan kirkon rooli keskiajalla tietysti keskeinen, pappi Eva Ahl-Waris Vantaan ruotsinkielisestä seurakunnasta eli Vanda svenska församlingista huomauttaa.

Vantaa-Seuran kulttuurituottaja Anni Öhman kertoo, että keskiaikapäivän teemana on tällä kertaa Vantaan kaupungin 50-vuotijuhlavuoden kunniaksi ”Yhtä juhlaa”, mikä näkyy esimerkiksi luentojen aiheissa. Erityisesti lapsiperheille suunnattua ohjelmaa on taas paljon.

– On luvassa muiden muassa konsertti perheille, perinneleikkityöpaja, perinnesoitintyöpaja, askartelua, pehmomiekkailua, kilpityöpaja ja poniratsastusta, Öhman luettelee.

Öhman mainitsee tämän vuoden ohjelmistosta myös moninaiset luennot, joita on esimerkiksi Vantaan keskiajasta (Andreas Koivisto), keskiaikaisesta ruuasta (Marja Hartola) ja lemmenyrteistä (Satu Hovi). Metalliyhtye Waltarista tuttu Kärtsy Hatakka taas puolestaan toteuttaa konsertin klassisin rockbiisein, mutta keskiaikaisessa hengessä.

Myös viime vuonna ensimmäistä kertaa pidetty harrastajien keskiaikainen leiri saa nyt jatkoa hyvien kokemusten ansiosta, ja se antaa mahdollisuuden havainnoida sekä aistia elämää keskiajalla omalla konkreettisella tavallaan.

– Helsingan keskiaikapäivä sopii tapahtumana sekä historianharrastajille ja keskiajasta kiinnostuneille että keille vain, jotka haluavat nauttia kauniista kesäpäivästä, auringosta sekä miljööstä, kulttuurituottaja toteaa.

Helsingan keskiaikapäivän järjestävät yhteistyössä Vantaa-Seura, Tikkurilan seurakunta ja Vantaan ruotsinkielinen seurakunta Vanda svenska församling. Helsingan keskiaikapäivää tukevat Vantaan kaupunki ja Helsingestiftelsen. Tapahtuma on osa Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä. Lisätietoa Helsingan keskiaikapäivästä ja päivän tarkka ohjelmisto päivittyvät osoitteeseen www.helsinga.fi.

Helsingan keskiaikapäivään on vapaa pääsy.

Helsingan keskiaikapäivä on tänä vuonna autoton tapahtuma. Lähelle tapahtumapaikkaa pääsee siksi vain joko julkisilla kulkuneuvoilla, pyöräillen tai jalan. Bussilinja 571/571B ajaa tapahtuman aikaan Tikkurilasta 15 minuutin vuorovälein.

Lämpimästi tervetuloa!

Vantaa-Seura