Vantaa-sukat
Vantaa-Sukat
Vantaa-villasukista löytyy kaksi erilaista ohjetta, joista toinen on briossiteräisiin sukkiin ja toinen perinteisiin villasukkiin. Molemmissa ohjeissa sukan varsi on samanlainen, mutta briossisukassa varsi neulotaan alhaalta ylös ja perinteisissä sukissa ylhäältä alas. Kirjoneulekuviot ja samalla sukkien varren pituus on helposti varioitavissa ja väriyhdistelmissä vain mielikuvitus on rajana!
Sukanvarsien koristelu koostuu kolmesta eri kirjoneulekuviosta, jotka pohjautuvat Helsingin pitäjän kirkonkylän arkeologisiin löytöihin. Mantua-Kommosen ohjeessa alimpana on lilja-kuvio, jossa liljojen väleihin muodostuu sydänkuvioita. Kuvio pohjautuu 1400-luvulle ajoitetun pöytäveitsen luukahvan hopeakoristeluun, jossa liljojen lisäksi on goottilaista kirjoitusta. Sukanvarressa keskellä on Vantaa-teksti, jonka goottilainen kirjasintyyli on saanut inspiraationsa tästä tekstistä. Sukanvarren yläosaa koristava köynnös on saanut mallinsa toisesta Kirkonkylästä löytyneestä pöytäveitsestä, jonka puukahvaan samanlainen köynnös on ohuesta pronssivartaasta upotettuna. Molemmat veitset ovat löytyneet pappilan puistosta ja kertovat papiston rikkaasta esinekulttuurista keskiajalla.
Kirsi Mantua-Kommosen tekemä Vantaa-villasukkien ohje briossiterällä on kokonaisuudessaan ladattavissa tästä.
Mikäli tiedosto on liian iso, sen voi myös ladata sivu kerrallaan:
2. Kirjoneulekuvioiden silmukkamäärät ja aloitus
5. Värivariaatiot ja lyhenteet
Mikäli haluat tehdä villasukkiin perinteisen terän ja kantapään, niin niihin löytyy Tanja Rantasen kirjoittama ohje tästä. Tee siis perinteisen sukan varsi Kirsi-Mantua-Kommosen ohjeiden mukaan, mutta käänteisessä järjestyksessä!
- Briossiteräisten Vantaa-sukkien koko ohje
- Vantaa-villasukkien ohje, sivu 1: aloitus
- Vantaa-villasukkien ohje, sivu 2: kirjoneulekuvioiden silmukkamäärät ja aloitus
- Vantaa-villasukkien ohje, sivu 3: lilja- ja köynnöskuvio
- Vantaa-villasukkien ohje, sivu 4: Vantaa-/ Vanda-tekstikuvio
- Vantaa-villasukkien ohje, sivu 5: värivariaatiot ja lyhenteet
- Vantaa-villasukkien ohje, sivu 6: briossiterä
- Vantaa-villasukkien ohje, sivu 7: briossikavennus
- Vantaa-villasukkien ohje, sivu 8: briossikantapää
- Vantaa-villasukkien ohje, sivu 9: viimeistely ja korjaaminen
- Vantaa-villasukkien ohje, perinteinen sukkaohje