Toiminta

Vantaa-Seura on aktiivinen toimija!

Vantaa-Seura pyrkii toiminnallaan tuomaan esiin kaupungin ja pitäjän historiaa, edistämään positiivista Vantaa-identiteettiä sekä tarjoamaan kaikille sopivia kulttuurielämyksiä ympäri Vantaata. Elokuussa 2017 Vantaa-Seura palkittiin Vuoden kotiseutuyhdistyksenä runsaan ja monipuolisen toiminnan ansiosta. Toimintamme tarkoitus on tutustuttaa ihmiset Vantaaseen ja sen mielenkiintoiseen historiaan sekä saada asukkaat viihtymään paremmin kotikaupungissaan!

Keskeinen osa Vanta-Seuran toimintaa on erilaisten tapahtumien järjestäminen ja muiden tahojen järjestämiin tapahtumiin osallistuminen ympäri vuoden. Parhaimmillaan Vantaa-Seura on järjestänyt vuosittain lähes 100 tapahtumaa. Tilaisuutemme ovat erilaisia yleisötapahtumia, kuten retkiä, tutustumiskäyntejä, opastuksia ja luentoja - lastentapahtumia unohtamatta. Koronapandemia on vuodesta 2020 alkaen asettanut haasteita tapahtumien järjestämiselle, mutta Vantaa-Seura on vastannut tähän mm. digitalisaatiota lisäämällä. Suurin osa tilaisuuksistamme on maksuttomia ja avoimia muillekin kuin jäsenille. Otamme myös vastaan toiveita, millaisia tapahtumia voisimme järjestää!

Kesäiset Myllyillat ja kulttuurikävelyt lienevät yhdistyksen tunnetuimpia ja perinteikkäimpiä tapahtumia. Ohjelmallisia Myllyiltoja yhteislauluineen on järjestetty Helsingin pitäjän kirkonkylän myllyllä jo vuodesta 1976 lähtien. Ennen Myllyiltaa on mahdollisuus osallistua Kirkonkylän opastetulle kulttuurikävelylle.

Perinteeksi ovat muodostuneet myös vuosittaiset kevät- ja syysretket. Kevätretki suuntautuu Vantaan rajojen ulkopuolelle, joskus ulkomaille asti. Syysretkellä tutustutaan omaan kotikaupunkiin.

Elokuussa järjestämme yhteistyössä Tikkurilan seurakunnan kanssa pääkaupunkiseudun suurimman ja ainoan vuosittain toistuvan keskiaikatapahtuman, Helsingan keskiaikapäivän. Helsingan keskiaikapäivä järjestetään elokuun alkupäivällä, Laurin päivän tienoilla Helsingin pitäjän kirkonkylässä.

Vantaa-Seuralle tärkeä osa vuosittaista toimintaa on toimittaa ja kustantaa aina loppuvuodesta ilmestyvää Helsingin pitäjä – Vantaa -vuosikirja. Lisäksi seura julkaisee aktiivisesti mm. blogikirjoituksia ja somepostauksia Vantaasta, vantaalaisuudesta ja pitäjän historiasta.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan julkaisuihimme sekä tapahtumiimme!


 

Yksityiskohtaisempaa tietoa Vantaa-Seuran edellisen vuoden toiminnasta voit lukea toimintakertomuksesta:

Vantaa-Seura